lauantai 20. syyskuuta 2014

Sovinnaisuudesta

Tällä viikolla olen yrittänyt kiinnittää huomiota myönteisiin seikkoihin. Olen yrittänyt tuntea kiitollisuutta ja pohtia terveyttä ja hetkessä ässehtimistä sen sijaan että tuleva polttelisi kurkussa.

Lukaisin kirjankin (Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin kakkososa) tuossa äsken loppuun, niin ja pääsin käymään treeneissä eilen, ja kodin sairastuvallakin on nähty kirkassilmäisempää porukkaa.

Että jos on sellainen olo, että tänne tulen aina marisemaan kun tuntuu siltä että päätä vain hukutetaan vessanpönttöön, niin nännännää, ja huomaattehan postaukseni kuvituksena olevat auringonkukat palstalta ynnä retropeittoläjän, joka on muuttanut muotoaan tässä viikon mittaan erinäisten painien oheismateriaalina. On positiivisuuden lähde tämä blogi nyt. Että tänne vain ammentamaan hyvää fiilistä. Usko itseesi! Carppaa diemiin! Choose happiness!

Mulla on lisäksi oikein teemakin kirjoitukselleni: sovinnaisuus. Tosin eri suuntiinhan se tähän aikaan illasta lipsahtelee. Mutta vapauteen päättyy.


Olen tällä viikolla yrittänyt pohtia, mikä on sopiva sovinnaisen ja epäsovinnaisen raja. Milloin epäsovinnaisuus oikeutetusti häiritsee kanssaihmisiä?

En ole koskaan itse ollut sovinnaisten ykkösvalinta. Saan säännöllisesti palautetta epäsovinnaisuudestani, ihan juu myönteisessäkin mielessä (ainakin välillä), ja siihen on joku saattanut joskus rakastua repsahtaakin. Semmoista sattuu.

Mutta sitten taas, kuten minua tällä viikolla muistutettiin, toisinaan se saattaa lipsahtaa epäammattimaisuuteen ja asiattomuuteen, noin niin kuin esimerkiksi. Yhteiskunnan toimivuushan perustuu monenlaisiin pelisääntöihin, meidän tulee esimerkiksi pyrkiä tulemaan toistemme kanssa toimeen eikä ole aivan hyväksyttävää, jos elämme kuin pellossa toisten kustannuksella.

Mikä sitten on tarvittavan sovinnaisuuden ja ankean pidättyväisyyden ja varomisen raja?

Tuntuu, että suoraan viestiminen olisi kuitenkin se helpoin tapa. Mutta ei tosiaankaan se helpoin.

En kuulu piiloaggressiivisuuden kannattajiin, sillä on turhauttavaa kuunnella sellaisten tupinaa, jotka eivät saa kiukkuaan purettua ja niin se sitten paisuu megalomaanisiin mittasuhteisiin ja mitä ihmeellisimpiin kaunankantoihin, joista mittasuhteet ovat laukanneet menemään kuin villihevoset Hanna Ekolan biisissä Vieläkö on villihevosia.


Mutta kun oikeasti kuuntelin tuon biisin, niin eihän se nyt villihevosista kerro, eikä villiintyneestä mielikuvituksesta. Vaan siitä, että ehkä meissä kaikissa on sisällä jotain villiä. Parempi antaa sen olla vapaana, sanon itselleni. Älkäämme suitsiko itseämme emmekä muita ähkyisiksi shetlanninponeiksi (nyt totisesti sykkii proosasuoni). Kuunnellaan se Hanna Ekolan biisi vaikka, en itse asiassa koskaan lapsena tajunnut tämän biisin varsinaista sanomaa. Sehän hyvänen aika kertoo vapaudesta!

Ei anneta lannistaa, jos ei joku hyväksy sellaisena kuin on. Epäsovinnaisuuskaan ei kenenkään henkeä vie. Liika varominen näivettää. Olen nimittäin tällä viikolla päättänyt, etten sitten ole mitään mihinkään suuntaan, varon niin helkkaristi, en ainakaan lipsauta kirosanoja, äyski kellekään, erotu tai ole eri mieltä. Hymyilen vain raukeasti ja ryhdyn jees-mieheksi.

Kaikkia ei vaan ole semmoiseen tarkoitettu. Että paras kun unohtaisin vain nämä mietteeni. Mutta kyllähän ihmisessä elää ainakin jossain syvyyksissä hyväksytyksi tulemisen tarve.

Ehkä sitä sitten uhrataan omat eriskummallisuudet sovinnaisuuden alttarille. Sitten kerrotaan vaivaannuttavan ankeita juttuja hiekkalaatikolla, puudutaan palavereissa, haukotellaan kahvitauoilla ja auotaan mielikuvituksessa ranteita ruokajonossa. Sovinnaisuus – kaiken tämänkö väärti?

Nimimerkki Aina saa kysyä.

5 kommenttia:

  1. Ollaan siis kilttei tyttöi. Nih.

    VastaaPoista
  2. Liika sovinnaisuus vain näivettää. Anna räiskyä vaan kunnolla. Ne jotka eivät itse uskalla, puhuvat sitten pahaa selän takana, mutta heistä ei kannata välittää. Ihmiset jotka uskaltavat pistää itsensä peliin ovat paljon mielenkiintoisempia, syrjään vetäytyjiä ei huomaa kukaan. Ja kukapa sen määrää, missä se sovinnaisuuden raja kulkee =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä sitäkin lohdutusta saa kuulla, että "ne on vaan kateellisia" tms. Voi siinä olla totta toinen puoli, mutta onhan meillä kaikilla esim. erilainen arvomaailma. Toinen on rempseämpi menijä ja toinen taas omaa hienostuneet käytöstavat. Yritän kyllä kunnioittaa niitäkin, sillä oishan ikävää jos hyvästä käytöksestä moitittaisiin! Mutta välillä joutuu törmäyskurssille.

      Poista
  3. Siitä: http://www.basambooks.fi/kirja/978-952-260-177-3/naiset-jotka-kulkevat-susien-kanssa/#.VCTuHhbisqU

    VastaaPoista

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...