sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Ainekirjoitushaaste: Sankaritarina


Osallistunpa ensimmäistä kertaa ainekirjoitushaasteeseen, jonka vetovastuu kiertää blogista toiseen ja joka tällä kertaa tuli Täti-ihmiseltä Arjen takaa -blogista. Ainekirjoitushaasteeseen voi osallistua kuka tahansa ja haasteen heittäjä ilmoittaa koosteessaan seuraavan vetäjän.

Tämänkertaisen haasteen aiheena on Sankaritarina.  En ota siinä mielessä vastuuta sisällöstä, että tämä on puuhastelublogi ja ainekirjoitukset eivät ole blogini syvintä sitä ittiään. Lukeminen omalla vastuulla siis.

Sankaritarina

Oli sitten kyse riehakkaasta illanvietosta, kultivoituneesta kahvipöytähetkestä tai tunnustuksellisesta kahdenkeskisestä juttutuokiosta, sillä on ennen pitkää kerskailtava. Sillä pakollisella ripulijutulla.

Se alkaa esimerkiksi näin: Ratsastin kamelilla toista päivää yhä kauemmas ihmisasutuksesta. Aavikon tuuli kävi kevyesti kasvoilleni, aurinko päivetti tammikuun näivettämiin poskiini eloisuutta. Kamelin karva tuntui karhealta käsissä. Lähdimme ravaamaan, kun tunsin sen: ei helvetti. Kohta tulee ja ei yhden yhtä puskaa missään. Katson oikealle, katson vasemmalle, pälyilen villinä taakseni. Vain eläinten jälkiä hiekassa. Muutaman kilometrin päässä kohoaa vuori, mutta sinne en ehdi ikinä. Seuraavat tunnit kuluvat piinaavan hitaasti. Luulen menettäväni tajun paineen alla, mutta kestän kuin Suomi sortokausina. Liekö taivaankannen yläpuolinen Allah kuullut ihmispolon epätoivon, vai lienevätkö vuorten henget tulleet apuun matkalaisen luo. Kuin kangastuksena se siintää suoraan edessä: vessakyhäelmä. En enää näe taivaalla liitäviä lintuja, en aurinkoa, en tunne kamelin karvaa. Silmissäni mustenee, kun juoksen keitaani luo. Ja sitten juoksen jälleen, uudestaan, uudestaan...

Ripulijuttu voi olla myös tällainen: Skootteri pörisee liikenteen seassa, pariskunta suuntaa eräässä aasialaisessa suurkaupungissa takaisin majapaikkaansa. Yhtäkkiä toinen toteaa: "Ei v***u! Mulla tulee paska housuun!" Kuski kiihdyttää tahtia.  "Nopeampaa! Nopeampaa!" toinen huutaa. Hahhahhaa, hahhahhaa, kuski nauraa. "Jos paskannat housuun, kerron kaikille!" Sääliä tuntematta kuski ottaa aikansa liikennevaloissa, kunnes valot vaihtuvat ja skootteri singahtaa jälleen matkaan. Kyytiläisen otsalla helmeilee hiki, tunneskaala vaihtelee vihasta helpotukseen. Tämän voi antaa anteeksi, muttei unohtaa.

Ripulijutuissa on paljon unohtamisen arvoista. Velliin sotkeutuneita vaatteita, pakokauhuisia tilanteita, tilanteiden toistuvuus, raa'an kakan haju.

Ne sisältävät harvoin hienostelua. Räjähtävä suolentoiminta muistuttaa elämän hauraudesta, siitä, kuinka kannattelemamme rakennelmat ovat kestämättömälle pohjalle tehdyt. Ripuli tasapäistää, yhdistää, tuo osaksi luomakuntaa.  

Olivat ripulijutun käänteet miten karmivia tahansa, tietää kuulijakunta totuuden, jota ei erikseen ääneen lausuta. Se joka kesyttää häpeän, on sankari.

3 kommenttia:

  1. Paras! Ei hyvän tähden! PARAS!

    VastaaPoista
  2. :D :D Tätä en nähnyt tulevaksi. Vähän kuten ripuli, ei tule kello kaulassa.

    VastaaPoista

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...