Huh, kylläpä helpotti, kun pääsin käymään yli sadan euron kauppareissulla. Inhoan tiheää kaupassakäyntiä ja mulle sopii isot läjät kerralla. Tein äitini kanssa listaa perusruoista ja ostin sitten sen mukaisesti raaka-aineita. Oikeastaan niihin meni vain 110, koska ostin myös 30 eurolla vadelmia (en vielä tiedä, mitä marjoja pääsen poimimaan, mitä en...) ja nuo 110 oli kaikki tosi perustavaraa eli ei mitään kallista. Eineksiä olivat soijanakit ja purkkikasvishernekeitto.
Nyt olo on tosi zen.
Kesäkuussa S-uskovaisten kortilla oli kulunut alle 300 euroa ruokaan. Aloin epäillä, mistä sitä ruokaa sitten on roudattu? Ei nimittäin tarkoita, että olisi tullut syötyä vain 260 euron edestä. Muissa isoissa kaupoissa ei ole ollut asiointia. Hmm...Ei kun hemmetti vieköön. Voikohan olla niin iso sillä, että on tehnyt edellisenä päivänä päivällisestä seuraavan päivän lounaaksi? Hävettää, jos näin isoja eroja tulee.
Voin tässä myös samalla tunnustaa, että mullahan menee rahaa ruokaan. Jos ihminen on palkkatöissä, on parempi syödä ne vihanneksensa. Olen silti vuositolkulla ylpeillyt logistiikallani ja edullisella arkiruoallani. Viime aikoina ei ole ollut ylpeilemistä siinäkään.
Selvityksen alla on kuvien postaaminen tänne. Tuli mieleen siitä, että on mentävä kohta akvaario siivoamaan, ja mulla on puhelimella muiden (esim. kasvi-) kuvien ohella kuva myös tankista.
Mua kiinnostaa leipomisen ohella myös onnistua intialaisen ruokalajin teossa. Ajattelin joskus kokeilla palak paneeria. Se vaan, että pitäisi vissiin tehdä se juusto itse, ellei löydä kaupasta kotijuuston nimellä myytävää. Tuun tänne leuhottaan jos onnistun kokeilemaan.
Mun täytyy tunnustaa, etten ole kauhean suuri ohran fani. Tämä tuli mieleen siitä, että kai keittelisin riisiä palanpainikkeeksi, kun ohra ei oikein maistu. Tai sitä jää aina yli. Se olis ennemmin pieni lisuke.
keskiviikko 27. heinäkuuta 2011
maanantai 25. heinäkuuta 2011
En ansaitse maata
On vielä lisättävä, etten mielestäni ansaitse kasvimaatani, koska en pysty oikein hoitamaan sitä.
Mulla on myös tsiljoona oikeinkirjoitusvirhettä juuri päivittämässäni kirjoituksessa. Niin pehmeä mun pääni on.
Mulla on myös tsiljoona oikeinkirjoitusvirhettä juuri päivittämässäni kirjoituksessa. Niin pehmeä mun pääni on.
Epäfresh puuhastelija
Olo on epäfresh ja olen pettänyt sisäisen puuhastelijan. Lomailin Kuusamon suunnalla ja nyt olen kuumeessa, enkä ole siis puuhastellut pätkän vertaa! Mustikat (joita ei huhujen puolella löydy paljon) odottavat metsässä, muita ei voi edes haaveilla, ja valvatti vittuilee kasvimaalla. Tänään sentään poikkesin jonkin sortin horroksessa hakemassa pottuja, sipulia, herneitä ja kesäkurpitsaa lounastarpeiksi. Vartin revin sokeaan pisteeseen tuijottaen raivokkaasti valvatteja, sitten poistuin nöyränä todennäköisesti pienen huimaussession seurauksena.
Arjen sankaruutta tavoitellakseni olen tosin listannut arjen ruokia ja toivoisin arjen knoppeja sen pyörittämiseen. Tavallisimmin käyn kaupassa harvoin, ostan kerralla 140 eurolla ja raahaan kaiken kotiin pyörällä niin, että eteisessä lysähdän ja itken vähän. Se tuo mulle arjen hallinnan tunnetta. Nyt isot ostokset kerralla eivät ole useastakaan syystä olleet mahdollisia.
Nautin myös säännöllisesti ja lähes maagisuutta tavoittelevasta pyykinpesusta. En ehkä kotityönä, mutta peikkona möyryävän kaaoksen kahlitsijana. Pyykinpesuun en tartte neuvoja. Osaan ja hallitsen sen.
Ruoanlaittometodeihin tartten, kiitos. Miten jaksaa syödä useasti samaa, mitä se on, mikä on halpaa. Oon varmaan sättinytkin monipuolista ruokavaliota. Mun lapsuudessa salaatti oli talvisin porkkanaraastetta, appelsiinia ja rusinoita. Ihan hyvää, muuten. Oon tehnyt sitä nostalgisoiden, mutta valitettavasti inhoan raastaa ja näperrellä. Salaatit ja raasteet voisivat vaan ilmaantua kylmiöön.
Oikeestaan ruoka on se isoin juttu. Talous pysyy ok hallinnassa nykyisin. Tai no vihaan imurointia, joten se pitää aina käskyttää.
Kai olen jo maininnut, että sisimmässäni elää silti sika, joka nauttii mielensä ja asuntonsa kaaoksesta perverssillä tavalla. Se sika on latentti, mutta sen suuta rituaaleillani tukin.
Taloyhtiön kukkapenkki on kirjaimellisesti puhjennut kukkaan, vaikka sitä pitää vielä modata. Yllätyksekseni näin nuppuja päivänliljoissakin, joiden uskoin luopuneen kukkimisaikeista tälle kerää. Sen sijaan syyshohdekukka (sanooko syksyyn viittaus mitään?) on jo kukkinut! Takapiha voi ihan hyvin, mutta joku mulkero syö lehtiä. Samoin etanat hengailevat pihalla. En ole jaksanut tehdä asialle mitään, en ainakaan vielä, vaikka niille ahneille irstailijoille kukkieni lehdistöissä olisi mäntysuopaakin syötäväksi. Buahahahaha, tai siis ei sittenkään, koska en nyt vaan jaksa. *Niisk* ja *piih*.
Voin tunnustaa lopuksi, että olen hieman intoutunut leipomaan. Vaikka edelleen koen epäonnistuvani ja aivan vasta tekemistäni marengeista tuli enemmän kakkakikkaretta kuin herkkupalaa muistuttavia, mulla tulee usein vastustamaton halu syödä raakaa taikinaa ja kuorrutteita. Leipomisen varjolla saan mässäillä niillä hieman. Yhden ihanan kuorrutteen opin, sen voin jakaa niin halutessanne...
Arjen sankaruutta tavoitellakseni olen tosin listannut arjen ruokia ja toivoisin arjen knoppeja sen pyörittämiseen. Tavallisimmin käyn kaupassa harvoin, ostan kerralla 140 eurolla ja raahaan kaiken kotiin pyörällä niin, että eteisessä lysähdän ja itken vähän. Se tuo mulle arjen hallinnan tunnetta. Nyt isot ostokset kerralla eivät ole useastakaan syystä olleet mahdollisia.
Nautin myös säännöllisesti ja lähes maagisuutta tavoittelevasta pyykinpesusta. En ehkä kotityönä, mutta peikkona möyryävän kaaoksen kahlitsijana. Pyykinpesuun en tartte neuvoja. Osaan ja hallitsen sen.
Ruoanlaittometodeihin tartten, kiitos. Miten jaksaa syödä useasti samaa, mitä se on, mikä on halpaa. Oon varmaan sättinytkin monipuolista ruokavaliota. Mun lapsuudessa salaatti oli talvisin porkkanaraastetta, appelsiinia ja rusinoita. Ihan hyvää, muuten. Oon tehnyt sitä nostalgisoiden, mutta valitettavasti inhoan raastaa ja näperrellä. Salaatit ja raasteet voisivat vaan ilmaantua kylmiöön.
Oikeestaan ruoka on se isoin juttu. Talous pysyy ok hallinnassa nykyisin. Tai no vihaan imurointia, joten se pitää aina käskyttää.
Kai olen jo maininnut, että sisimmässäni elää silti sika, joka nauttii mielensä ja asuntonsa kaaoksesta perverssillä tavalla. Se sika on latentti, mutta sen suuta rituaaleillani tukin.
Taloyhtiön kukkapenkki on kirjaimellisesti puhjennut kukkaan, vaikka sitä pitää vielä modata. Yllätyksekseni näin nuppuja päivänliljoissakin, joiden uskoin luopuneen kukkimisaikeista tälle kerää. Sen sijaan syyshohdekukka (sanooko syksyyn viittaus mitään?) on jo kukkinut! Takapiha voi ihan hyvin, mutta joku mulkero syö lehtiä. Samoin etanat hengailevat pihalla. En ole jaksanut tehdä asialle mitään, en ainakaan vielä, vaikka niille ahneille irstailijoille kukkieni lehdistöissä olisi mäntysuopaakin syötäväksi. Buahahahaha, tai siis ei sittenkään, koska en nyt vaan jaksa. *Niisk* ja *piih*.
Voin tunnustaa lopuksi, että olen hieman intoutunut leipomaan. Vaikka edelleen koen epäonnistuvani ja aivan vasta tekemistäni marengeista tuli enemmän kakkakikkaretta kuin herkkupalaa muistuttavia, mulla tulee usein vastustamaton halu syödä raakaa taikinaa ja kuorrutteita. Leipomisen varjolla saan mässäillä niillä hieman. Yhden ihanan kuorrutteen opin, sen voin jakaa niin halutessanne...
lauantai 9. heinäkuuta 2011
Mansikoiden laittoa
No nyt ei ehdi runoilla, koska on mansikkasesonki! Keittiö punaisilla täplillä ja mansikoita laitettava neljä tai viisi lootaa. Hinta on pysynyt 22,90 eurossa. Pystyn laittaan vaan lootan kerrallaan. Kolme on pakkasessa, kaksi vielä haaveissa...
Puutarha: harjaneilikat ja jaloritarinkannukset lakosivat sateessa, pöh! :(
Puutarha: harjaneilikat ja jaloritarinkannukset lakosivat sateessa, pöh! :(
sunnuntai 3. heinäkuuta 2011
Takapihan kuulumiset
Lisättäköön vielä erillinen päivitys pihapuuhista. Muuta en olekaan juuri puuhastellut, tätä kaupankäyntiä vain.
Takapihalle on tulossa aivan ihanat jaloritarinkannuksen kukinnot, yli kymmenen valkoista jättimäistä kukkavanaa, jotka kohoavat yli kahden metrin korkeuteen. Jalopähkämö aloittelee kukintoaan, samoin mun toissakesänä kylvämät harjaneilikat, siis siemenestä itse kasvatetut! Ehanaa. Särkyneidensydämien komea kukinta alkaa olla ohi. Kuunliljoista näkee nyt, että alkavat kasvaa. Yhden siirrän parempaan paikkaan, kunhan joudan.
Ehkäpä hankin joskus varjoliljaa, vanhojen pihojen vakkaria. Haasteena vain se, että saattaisi tykätä muhevammasta maasta kuin minun koperosta. Samoin haaveilen rohtosormustinkukasta, siemeniäkin olis, mutten oikein tiedä, onko jo liian myöhäistä alkaa kasvattaa lehtiruusukkeita. Siemenet ei tosin niin paljoa maksa, etteikö uskaltaisi kokeilla.
Puna-ailakki viihtyy niittykasveista mainiosti. Ajattelin antaa sen olla pihan reunoilla ja kylvää sekaan jotain raikasta, vaikka päivänkakkaraa. Pihan siilin pitäisi tykätä, kun ei ole liian kliinistä. Tokihan mulla ei mitään perhosten unelmaniittyä pihalle mahdu, mutta jotain sentään.
Nythän olisi paljon pihatuotteita alessa, kun viitsisi bongailla...
Loppuun päivitys autoilijoille -- tunnustus siis niille, jotka eivät asiaa vielä tiedä, eli meillä on tietyistä syistä ollut keväästä asti auto ja olemme vieläpä nauttineet sen tuomista mahdollisuuksista. Nyt sitten arjen astuttua uomiinsa elämän realiteetit, kuukauden kulutus....Eli kuukaudessa on ajettu 250 km. Voisi olla vähemmänkin, mutta ei kovin paha! Jee jee!
Takapihalle on tulossa aivan ihanat jaloritarinkannuksen kukinnot, yli kymmenen valkoista jättimäistä kukkavanaa, jotka kohoavat yli kahden metrin korkeuteen. Jalopähkämö aloittelee kukintoaan, samoin mun toissakesänä kylvämät harjaneilikat, siis siemenestä itse kasvatetut! Ehanaa. Särkyneidensydämien komea kukinta alkaa olla ohi. Kuunliljoista näkee nyt, että alkavat kasvaa. Yhden siirrän parempaan paikkaan, kunhan joudan.
Ehkäpä hankin joskus varjoliljaa, vanhojen pihojen vakkaria. Haasteena vain se, että saattaisi tykätä muhevammasta maasta kuin minun koperosta. Samoin haaveilen rohtosormustinkukasta, siemeniäkin olis, mutten oikein tiedä, onko jo liian myöhäistä alkaa kasvattaa lehtiruusukkeita. Siemenet ei tosin niin paljoa maksa, etteikö uskaltaisi kokeilla.
Puna-ailakki viihtyy niittykasveista mainiosti. Ajattelin antaa sen olla pihan reunoilla ja kylvää sekaan jotain raikasta, vaikka päivänkakkaraa. Pihan siilin pitäisi tykätä, kun ei ole liian kliinistä. Tokihan mulla ei mitään perhosten unelmaniittyä pihalle mahdu, mutta jotain sentään.
Nythän olisi paljon pihatuotteita alessa, kun viitsisi bongailla...
Loppuun päivitys autoilijoille -- tunnustus siis niille, jotka eivät asiaa vielä tiedä, eli meillä on tietyistä syistä ollut keväästä asti auto ja olemme vieläpä nauttineet sen tuomista mahdollisuuksista. Nyt sitten arjen astuttua uomiinsa elämän realiteetit, kuukauden kulutus....Eli kuukaudessa on ajettu 250 km. Voisi olla vähemmänkin, mutta ei kovin paha! Jee jee!
Kierrätyksestä (vaatteet ja elektroniikka)
Laitetaanpa blogiin ihan päivityksenä jatkopohdintaa elektroniikan kierrättämisestä, mistä sain kommentin. Vastaaja totesi, että voihan elektroniikkaakin kierrättää. Voi joo. Mulla on vuoden 2007 iPhone, joka on nyt kolmannella henkilöllä käytössä, ja tämä eBook-tietokone on seitsemän vuotta vanha, käytössä nyt kolmannella tai neljännellä henkilöllä ja saatu rikkinäisenä ilmaiseksi, mutta sittemmin korjattu. Tällä ei esimerkiksi pysty tekemään työasioita eikä tämä itse asiassa taida jaksaa pyörittää oikein videoitakaan (rajoittaapahan multa monenmoista turhan piikkiin menevää puuhaa koneella). Aika lyhyt on elämänkierto silti, ja tuotteet tehdään sellaisiksi, että ne vaativat vaihtoa. Niin kuin vaikka mun mainio puhelimeni 5110, joka piti uusia siksi, että Suomeen tuli joku 3G-verkko tai semmonen...(oon aika tollo mitä tulee tähän teknologiaan, joten meniköhän nyt oikein...). Eli vaikka hommaisinkin jätettä, tuotteiden elinikä on niin naurettavan lyhyt, että ehdin käytettynäkin vaihtaa päntiönään tuotteesta toiseen.
Järkytyn aika helposti siitä, kuinka huolettomasti uuteen tavaraan suhtaudutaan. Olen ollut aina materialisti, mutta myös keräilijä. En tykkää heittää pois ja "löydän" vanhan uudelleen. Kun tavara on niin halpaa, se vain heitetään pois, kun uuden saa evukkaasti. Jotenkin alkaa helposti sylettämään semmonen.
Oon keskustellut viime aikoina paljon huuto.netistä ja muista tavaran kiertotavoista aktiivikierrättäjien kanssa. Oon myös kytännyt huuto.netissä tavaraa ja oon maininnut, kuinka yritin kaupatakin siellä taas vaihteeksi. Huuto.netin kautta voi ystävystyäkin, naapuri on menossa kyläilemään huuto.net-kaverinsa luo tässä ihan lähiaikoina, heillä kun on samanikäiset tytöt ja samanlaiset kiinnostuksenkohteet. Melkoinen maailma siellä huuto.netissä...Yhdeltä aktiivikauppiaalta, jonka löysin muuta kautta, sain vinkin myydä isot mööpelit muualla kuin huutiksessa, mutta oon kyllä onnistuneesti myynyt isoja mööpeleitä paikkakunnalle. Ehtoihin vaan nouto ja kyllä lähtee.
Järkytyn aika helposti siitä, kuinka huolettomasti uuteen tavaraan suhtaudutaan. Olen ollut aina materialisti, mutta myös keräilijä. En tykkää heittää pois ja "löydän" vanhan uudelleen. Kun tavara on niin halpaa, se vain heitetään pois, kun uuden saa evukkaasti. Jotenkin alkaa helposti sylettämään semmonen.
Oon keskustellut viime aikoina paljon huuto.netistä ja muista tavaran kiertotavoista aktiivikierrättäjien kanssa. Oon myös kytännyt huuto.netissä tavaraa ja oon maininnut, kuinka yritin kaupatakin siellä taas vaihteeksi. Huuto.netin kautta voi ystävystyäkin, naapuri on menossa kyläilemään huuto.net-kaverinsa luo tässä ihan lähiaikoina, heillä kun on samanikäiset tytöt ja samanlaiset kiinnostuksenkohteet. Melkoinen maailma siellä huuto.netissä...Yhdeltä aktiivikauppiaalta, jonka löysin muuta kautta, sain vinkin myydä isot mööpelit muualla kuin huutiksessa, mutta oon kyllä onnistuneesti myynyt isoja mööpeleitä paikkakunnalle. Ehtoihin vaan nouto ja kyllä lähtee.
maanantai 27. kesäkuuta 2011
Mitä jos ei ostaisi mitään?
Metsästäjä-keräilijä asuu minussa ehkä keskimääräistä vahvempana, ainakin kasvukauden aikaan. Tosin! Tänä vuonna se tuntuu uupuvan, mutta siitä lisää kasvipuuhastelupäivityksessä...
Eräs lukija (toki muutenkin tuttu) kommentoi aiempaa kirjoitustani kuluttamisesta ja kertoi, että yrittää nykyään tehdä kaikki hankintansa mahdottomuuksia, eli esimerkiksi hygieniatarvikkeita lukuun ottamatta, käytettyinä. Siinäpä haastetta metsästäjä-keräilijälle!
Olen jo muutaman viikon hekumoinut sillä, että kunhan päälleni taas mahtuu ylipäänsä jotain, kirmaan vaatekauppaan ja käytän siellä joululahjaksi saamani 100 euron lahjakortin. Tuo päivä on kenties tänään, joten ihan hyvin ei tämä pohdiskelu starttaa...Mutta jos, kröhöm, nyt muuten yrittäisi soveltaa.
Siis: mitä vaatisi, ettei hankkisi uutena mitään? Ja kuinka paljon tulee käytännössä hankittua koko ajan uutta, vaikka kuvittelisi, ettei hanki mitään?
Voin ihan aluksi tunnustaa, etten ole vuosikausiin osannut etsiä kirpputoreilta vaatteita itselleni. Ostan ne siis uutena, voi minua. Toisaalta en ostele vaatteita ostamisen vuoksi vaan päivitän maltillisesti tyylikkäitä työvaatteitani ja käytän harkintaa muissakin hankinnoissa. Mulla ei ole yksinkertaisesti aikaa, varantoja tai edes kiinnostusta sisäisen tyhjyyteni täyttämisellä vaateshoppailun merkeissä. Olen myös melko tyytyväinen ajattomiin paitapuseroihini ja istuviin farkkuihin (jotka eivät tällä hetkellä istu, tai siis edes mahdu), jotka eivät ole kausitrendien kuljetettavissa.
Sen sijaan lastenvaatteet löytyvät mainiosti kirpparilta ja huuto.netistä, paitsi ykköskengät ostan uutena. Ulkovaatteiden kanssa pätee vaistosääntö: hanki heti kun löydät, kautta tai kokoa odottamatta, ennakoi! Valitettavasti mulla on itselläni vielä tässä opeteltavaa. Häh, mikä kevät, nythän sataa lunta...jne.
Elektroniikka on vähän vaikea pala. Jokainen simahtanut kännykkä päätyy jonnekin haitalliseksi metalliksi afrikkalaisen tai aasialaisen keuhkoihin, ja tämähän ei ole mitenkään älyttömän kiva juttu. Samoin jo elektroniikan arveluttavissa olosuhteissa tekeminen on luku sinänsä. Hyi Apple! Miten saisi kestävää, jota ei tarvitsisi vaihtaa. Tarvitaanko joka helvetin vimpainta, tai ainakin, miten edistetään näiden vimpaimien eri osien kierrätettävyyttä. Mulle jo kännykän tulo on ollut yhdenlainen kriisi, vaikka sillä olikin kiva lirkutella teini-ikäisenä ihastukselleen. paitsi että hetkonen, sehän soitti yleensä lankapuhelimeen, joita sivumennen sanoen olen jäänyt äärimmäisesti kaipaamaan. eikä harmi kyllä lirkutellut, mutta tämä lienee toinen tarina.
Täytyy jatkaa listaa toisella kerralla, nyt loppuu kirjoitusaika.
Nykypäivän luddiittina mun olisi helppo luopua monestakin sähkölaitteesta, mutta suurin musta pilvi mulla syntyy kyllä pois heitettävästä ruoasta. Sitä ei voi hankkia kerran syötynä eikä mulla oo takapihalla lättiä, jonka sioille voisin tähteitä heittää. Ruoan tuotannossa pakkaukset ovat ilmeisesti pikkujuttu pois heitettävän rinnalla.
Eräs lukija (toki muutenkin tuttu) kommentoi aiempaa kirjoitustani kuluttamisesta ja kertoi, että yrittää nykyään tehdä kaikki hankintansa mahdottomuuksia, eli esimerkiksi hygieniatarvikkeita lukuun ottamatta, käytettyinä. Siinäpä haastetta metsästäjä-keräilijälle!
Olen jo muutaman viikon hekumoinut sillä, että kunhan päälleni taas mahtuu ylipäänsä jotain, kirmaan vaatekauppaan ja käytän siellä joululahjaksi saamani 100 euron lahjakortin. Tuo päivä on kenties tänään, joten ihan hyvin ei tämä pohdiskelu starttaa...Mutta jos, kröhöm, nyt muuten yrittäisi soveltaa.
Siis: mitä vaatisi, ettei hankkisi uutena mitään? Ja kuinka paljon tulee käytännössä hankittua koko ajan uutta, vaikka kuvittelisi, ettei hanki mitään?
Voin ihan aluksi tunnustaa, etten ole vuosikausiin osannut etsiä kirpputoreilta vaatteita itselleni. Ostan ne siis uutena, voi minua. Toisaalta en ostele vaatteita ostamisen vuoksi vaan päivitän maltillisesti tyylikkäitä työvaatteitani ja käytän harkintaa muissakin hankinnoissa. Mulla ei ole yksinkertaisesti aikaa, varantoja tai edes kiinnostusta sisäisen tyhjyyteni täyttämisellä vaateshoppailun merkeissä. Olen myös melko tyytyväinen ajattomiin paitapuseroihini ja istuviin farkkuihin (jotka eivät tällä hetkellä istu, tai siis edes mahdu), jotka eivät ole kausitrendien kuljetettavissa.
Sen sijaan lastenvaatteet löytyvät mainiosti kirpparilta ja huuto.netistä, paitsi ykköskengät ostan uutena. Ulkovaatteiden kanssa pätee vaistosääntö: hanki heti kun löydät, kautta tai kokoa odottamatta, ennakoi! Valitettavasti mulla on itselläni vielä tässä opeteltavaa. Häh, mikä kevät, nythän sataa lunta...jne.
Elektroniikka on vähän vaikea pala. Jokainen simahtanut kännykkä päätyy jonnekin haitalliseksi metalliksi afrikkalaisen tai aasialaisen keuhkoihin, ja tämähän ei ole mitenkään älyttömän kiva juttu. Samoin jo elektroniikan arveluttavissa olosuhteissa tekeminen on luku sinänsä. Hyi Apple! Miten saisi kestävää, jota ei tarvitsisi vaihtaa. Tarvitaanko joka helvetin vimpainta, tai ainakin, miten edistetään näiden vimpaimien eri osien kierrätettävyyttä. Mulle jo kännykän tulo on ollut yhdenlainen kriisi, vaikka sillä olikin kiva lirkutella teini-ikäisenä ihastukselleen. paitsi että hetkonen, sehän soitti yleensä lankapuhelimeen, joita sivumennen sanoen olen jäänyt äärimmäisesti kaipaamaan. eikä harmi kyllä lirkutellut, mutta tämä lienee toinen tarina.
Täytyy jatkaa listaa toisella kerralla, nyt loppuu kirjoitusaika.
Nykypäivän luddiittina mun olisi helppo luopua monestakin sähkölaitteesta, mutta suurin musta pilvi mulla syntyy kyllä pois heitettävästä ruoasta. Sitä ei voi hankkia kerran syötynä eikä mulla oo takapihalla lättiä, jonka sioille voisin tähteitä heittää. Ruoan tuotannossa pakkaukset ovat ilmeisesti pikkujuttu pois heitettävän rinnalla.
keskiviikko 22. kesäkuuta 2011
sisustustyyleistä
No niin. Olen jo kahteen kertaan sössinyt päivityksen, joten nyt on korkea aika saada julkaistua.
Erään ystävän kanssa puhuttiin livenä sisustustyyleistä, kun se oli itselleen luvan antaneena vaihtanut makuaan romanttisesta skandinaavisen suuntaan, tai mikä se tarkka määritelmä nyt sitten onkaan Oulun koulukunnalle ja sen oheen sopivalle sisustukselle.
Rupesin sitten miettimään, mikä mahtollisesti on se oma tyyli, eli tässä jotain haja-ajatelmia...
(Sitä ennen: tämä kaveri haaveili mustavalkoisesta graafisesta tapetista...Laitetaan nyt vielä lisäsuosituksia: Lähtisin itse valkopohjaiselle linjalle, koska musta tuntuu niin rajulta, ellei se ole ihan vaan tehostetta...ennemmin sitten vaikka mustavalkoraidallista mattoa ja sellaista, näyttäisi herkulliselta. Borås-tapettien Linné-malliston valkomusta tapetti on mun mielestä ihana, ehkä siksi että pidän kasveista. Tokihan uusklassikoksi on muodostunut paljon nähty Cole&Sonin Woods vuodelta 1959, mutta hieman kulunut se on, edelleen tosin mielestäni tehosteena kaunis...Sitten jää vielä Tapettitalolta löytyvä numerotapetti.)
Sisustuslehdissä muhun puree parhaiten Sköna Hem (ei kepeät kesätyylit, ennemmin talvenraskaat). Ehkä siksi, että tyyli on lehdessä kautta linjan perusskandinaavinen, mutta mukana on ylimääräistä tatsia. Onko tuo tatsi sitten englantilaisen shabby vai mikä, mutta ainakin siinä on värejä eikä se ole minimalistinen.
Lisäksi pidän
*eläimistä ja kasveista kuoseissa (kotona on tapeteissa Josef Frankia ja Birger Kaipiaista)
*sinisestä (sen sijaan en oikeastaan punaisesta, vaikka muuten siitä tykkäänkin....en ainakaan isoina pintoina)
*vaaleasta, en tummasta puusta (näyttää ehkä hyvältä muilla)
*vanhoista (mutta kuitenkin 1900-luvun ja moderneista) huonekaluista
*kestävistä huonekaluista
*kirjoista
*kookkaista koriste-esineistä
*harmaasta rauhoittavana isojen pintojen värinä
*parketti- ja puulattioista
*vähäisestä elektroniikasta
*makeista yksittäisistä katseenkiinnittäjistä (esim. olohuoneen kattovalaisin on sellainen)
*väreistä
Ehkä koetan joskus miettiä samaa sopeuttaen ajatukseen siitä, millainen olis mun unelmien talo. Unelmien talo ei olis kyllä mitään hehkutusta sen kummemmin kuin mitä pihan pinta-ala antaa myöten, sielläkin voiton veisi karjalainen hyötytarha, mutta voihan taloasiaa olla hauska joskus miettiä...
Teen uuden postauksen ja jos mulla on vielä aikaa, kerron kasvikuulumisiakin, nekin erillisessä kirjoituksessa.
Erään ystävän kanssa puhuttiin livenä sisustustyyleistä, kun se oli itselleen luvan antaneena vaihtanut makuaan romanttisesta skandinaavisen suuntaan, tai mikä se tarkka määritelmä nyt sitten onkaan Oulun koulukunnalle ja sen oheen sopivalle sisustukselle.
Rupesin sitten miettimään, mikä mahtollisesti on se oma tyyli, eli tässä jotain haja-ajatelmia...
(Sitä ennen: tämä kaveri haaveili mustavalkoisesta graafisesta tapetista...Laitetaan nyt vielä lisäsuosituksia: Lähtisin itse valkopohjaiselle linjalle, koska musta tuntuu niin rajulta, ellei se ole ihan vaan tehostetta...ennemmin sitten vaikka mustavalkoraidallista mattoa ja sellaista, näyttäisi herkulliselta. Borås-tapettien Linné-malliston valkomusta tapetti on mun mielestä ihana, ehkä siksi että pidän kasveista. Tokihan uusklassikoksi on muodostunut paljon nähty Cole&Sonin Woods vuodelta 1959, mutta hieman kulunut se on, edelleen tosin mielestäni tehosteena kaunis...Sitten jää vielä Tapettitalolta löytyvä numerotapetti.)
Sisustuslehdissä muhun puree parhaiten Sköna Hem (ei kepeät kesätyylit, ennemmin talvenraskaat). Ehkä siksi, että tyyli on lehdessä kautta linjan perusskandinaavinen, mutta mukana on ylimääräistä tatsia. Onko tuo tatsi sitten englantilaisen shabby vai mikä, mutta ainakin siinä on värejä eikä se ole minimalistinen.
Lisäksi pidän
*eläimistä ja kasveista kuoseissa (kotona on tapeteissa Josef Frankia ja Birger Kaipiaista)
*sinisestä (sen sijaan en oikeastaan punaisesta, vaikka muuten siitä tykkäänkin....en ainakaan isoina pintoina)
*vaaleasta, en tummasta puusta (näyttää ehkä hyvältä muilla)
*vanhoista (mutta kuitenkin 1900-luvun ja moderneista) huonekaluista
*kestävistä huonekaluista
*kirjoista
*kookkaista koriste-esineistä
*harmaasta rauhoittavana isojen pintojen värinä
*parketti- ja puulattioista
*vähäisestä elektroniikasta
*makeista yksittäisistä katseenkiinnittäjistä (esim. olohuoneen kattovalaisin on sellainen)
*väreistä
Ehkä koetan joskus miettiä samaa sopeuttaen ajatukseen siitä, millainen olis mun unelmien talo. Unelmien talo ei olis kyllä mitään hehkutusta sen kummemmin kuin mitä pihan pinta-ala antaa myöten, sielläkin voiton veisi karjalainen hyötytarha, mutta voihan taloasiaa olla hauska joskus miettiä...
Teen uuden postauksen ja jos mulla on vielä aikaa, kerron kasvikuulumisiakin, nekin erillisessä kirjoituksessa.
tiistai 14. kesäkuuta 2011
kasvimaatunnustus ja muuta marinaa
Tälle rajatulle yleisölleni voinen tunnustaa, etten ole juuri päässyt kasvimaasta tänä vuonna nauttimaan. Olin leikkauksessa enkä saa riehua plantaasillani...Olen nyt päässyt käymään siellä ja lähinnä yrittänyt välttää suurimpia rikkaruohoinvaasioita...Aitoa iloa ja onnistumisia en ole kokenut. Herne on taas itänyt aika huonosti, pottu on kyllä noussut, pioniunikkoa tai kehäkukkaa ei ole näkynyt, plantaasiapuri perkkasi vahingossa osan porkkanoista (ja ketutuksestaan ei ollut tulla loppua, mutta käskin lopettaa harmittelun), salaatti on itänyt huonosti, kuumuuden takia taimet ovat henkitoreissaan jne...Ihan blaah.
Elämässä ei pitäisi olla liikaa asioita ja mulla plantaasi ei ehkä ole liikaa, mutta hipoo nyt valitettavasti suorituskyvyn rajoja.
Kivemmistä kasviasioista mulla on pari tomaattia parvekekasvihuoneessa ja oon laittanut taimet ulos. Turveruukut on kyllä taimikasvatukseen PASKA VALINTA, piti kirjoittaa isolla, että ensi vuonna tämän tajuaisin...Imevät kosteuden ja pitävät kituuttavina taimea ihan turhaan. Katotaan nyt, elpyvätkö kasvit ulkona.
Loppuun vielä hieman sisustuksesta...Pitäisiköhän sitä alkaa silloin tällöin kirjaamaan himohavaintojaan muillekin mietittäväksi. Yksi ystävä (hei vaan sinne!) etsi soveltuvaista tapettia uuteen kotiinsa, blogeissa suositukset toimivat ehkä paremminkin, vaikkei multa riittäis energiaa kovin uutteraan blogilueskeluun varmaan, kirjaston satunnaiset sisustuslehdet riittävät (mutta joku raja niidenkin skitsofreenisella viestinnällä, tyyliin kuluta! ekoile! eikun siis kato ku ihana lamppu! no mutta kierrätä entinen niin sittehän sä taas ekoilet!).
Voin tunnustaa, että ihailen jostain syystä suuresti Maija Louekarin Marimekon sinistä Siirtolapuutarha-sarjaa, siis astioita. Mikään minimalistihan en ole. Samoin ihailen nigerialaista Ombre Claire -hopeakorua . Juomana haluaisin maistaa uutuutta, appelsiinikuohuviiniä.
Elämässä ei pitäisi olla liikaa asioita ja mulla plantaasi ei ehkä ole liikaa, mutta hipoo nyt valitettavasti suorituskyvyn rajoja.
Kivemmistä kasviasioista mulla on pari tomaattia parvekekasvihuoneessa ja oon laittanut taimet ulos. Turveruukut on kyllä taimikasvatukseen PASKA VALINTA, piti kirjoittaa isolla, että ensi vuonna tämän tajuaisin...Imevät kosteuden ja pitävät kituuttavina taimea ihan turhaan. Katotaan nyt, elpyvätkö kasvit ulkona.
Loppuun vielä hieman sisustuksesta...Pitäisiköhän sitä alkaa silloin tällöin kirjaamaan himohavaintojaan muillekin mietittäväksi. Yksi ystävä (hei vaan sinne!) etsi soveltuvaista tapettia uuteen kotiinsa, blogeissa suositukset toimivat ehkä paremminkin, vaikkei multa riittäis energiaa kovin uutteraan blogilueskeluun varmaan, kirjaston satunnaiset sisustuslehdet riittävät (mutta joku raja niidenkin skitsofreenisella viestinnällä, tyyliin kuluta! ekoile! eikun siis kato ku ihana lamppu! no mutta kierrätä entinen niin sittehän sä taas ekoilet!).
Voin tunnustaa, että ihailen jostain syystä suuresti Maija Louekarin Marimekon sinistä Siirtolapuutarha-sarjaa, siis astioita. Mikään minimalistihan en ole. Samoin ihailen nigerialaista Ombre Claire -hopeakorua . Juomana haluaisin maistaa uutuutta, appelsiinikuohuviiniä.
täällä taas, "asiaa" pursuten
Arvoisa lukija,
En ole hyljännyt sinua kiusallani ja olenkin täällä taas. Meni muutama viikko hieman dramaattisemmissa merkeissä yksityiselämän saralla, mutta olen kyllä hyvän aikaa sitten keskittynyt jälleen lempitouhuuni _puuhasteluun_.
Olen puuhastellut kasvien parissa ja leiponut muutamaan otteeseen, kuppikakkuja Kodin Kuvalehden mukaan (tosi rasvaisia, yhden kerran kokeiluksi jäi...mutta kyllä ne kotoa katosivat) sekä oikein suklaisia muffinsseja, joita päädyin tekemään, kun suklaalevy unohtui ulos ja suli auringossa. Ja nyt tein pari huuto-net -pakettia ja toivon, että kampe etenee seuraavalle omistajalle. No mutta asiat alkavat varmaan ryöpsähdellä, kun on niin pitkä tauko viime kerrasta...
Koska olen ottanut tavakseni raportoida elämästä pienessä taloyhtiössä, otetaanpa nyt sitten aiheeksi Naapuruston Kersat. Senhän kaikki tietävät, etten ole kovin suuri lapsifani (poistetaan lähipiiri ja ystävät tästä luvusta...), joten varmaan voi kuvitella minun ilahtuneen siitä, että naapuruston penikat laukkaavat meillä ovea pimputtamassa ja kissaa rääkkäämässä. Koska luonnettani kuvataan kotipiireissä kauniisti termillä "ärhäkkä", olen kyllä jo itseäni vaivoin hilliten muotoillut, ettei meillä ole muita lemmikkejä (kuten isoa akvaariota), kissa ei ole kotona (nukkuvaa kissaa ei lasketa?) tai että pihalla lojuvilla leluilla ei leikitä, voisitte muutenkin jo mennä, heippa.
Onko omituista, että mun mielestä on omituista, että ne lapset hengaavat aamusta iltaan ilman vanhempiaan ja toisen rivitalopihalla, mukaan lukien juoksentelu ihmisten omilla pihoilla, ei vain yleisillä alueilla? Ja onko ihan normaalia, että ne leikkivät meidän pihan leluilla, vaikka niitä on erikseen kieltänyt ja pois häätänyt? Ja että ne tulevat nukkuma-ajan jälkeen vielä pimpottamaan ovikelloa?
Varmaan olen liian urbanisoitunut, jotta ymmärtäisin tämänkaltaista toimintaa. Tulee kylmät väreet ja tiedostan kivuliaasti, kuinka olen muuttunut rennosta teinixistä (köh) kireäksi kasvattajaksi....voi ankeus. Liian monta vuotta lähiössä teettänyt tän varmaan.
Teen oman päivityksen kasvijutuille, niin ei tarvi lukea, jos ei oo kiinnostunut puutarhansa huolehtimisesta...kiäh.
En ole hyljännyt sinua kiusallani ja olenkin täällä taas. Meni muutama viikko hieman dramaattisemmissa merkeissä yksityiselämän saralla, mutta olen kyllä hyvän aikaa sitten keskittynyt jälleen lempitouhuuni _puuhasteluun_.
Olen puuhastellut kasvien parissa ja leiponut muutamaan otteeseen, kuppikakkuja Kodin Kuvalehden mukaan (tosi rasvaisia, yhden kerran kokeiluksi jäi...mutta kyllä ne kotoa katosivat) sekä oikein suklaisia muffinsseja, joita päädyin tekemään, kun suklaalevy unohtui ulos ja suli auringossa. Ja nyt tein pari huuto-net -pakettia ja toivon, että kampe etenee seuraavalle omistajalle. No mutta asiat alkavat varmaan ryöpsähdellä, kun on niin pitkä tauko viime kerrasta...
Koska olen ottanut tavakseni raportoida elämästä pienessä taloyhtiössä, otetaanpa nyt sitten aiheeksi Naapuruston Kersat. Senhän kaikki tietävät, etten ole kovin suuri lapsifani (poistetaan lähipiiri ja ystävät tästä luvusta...), joten varmaan voi kuvitella minun ilahtuneen siitä, että naapuruston penikat laukkaavat meillä ovea pimputtamassa ja kissaa rääkkäämässä. Koska luonnettani kuvataan kotipiireissä kauniisti termillä "ärhäkkä", olen kyllä jo itseäni vaivoin hilliten muotoillut, ettei meillä ole muita lemmikkejä (kuten isoa akvaariota), kissa ei ole kotona (nukkuvaa kissaa ei lasketa?) tai että pihalla lojuvilla leluilla ei leikitä, voisitte muutenkin jo mennä, heippa.
Onko omituista, että mun mielestä on omituista, että ne lapset hengaavat aamusta iltaan ilman vanhempiaan ja toisen rivitalopihalla, mukaan lukien juoksentelu ihmisten omilla pihoilla, ei vain yleisillä alueilla? Ja onko ihan normaalia, että ne leikkivät meidän pihan leluilla, vaikka niitä on erikseen kieltänyt ja pois häätänyt? Ja että ne tulevat nukkuma-ajan jälkeen vielä pimpottamaan ovikelloa?
Varmaan olen liian urbanisoitunut, jotta ymmärtäisin tämänkaltaista toimintaa. Tulee kylmät väreet ja tiedostan kivuliaasti, kuinka olen muuttunut rennosta teinixistä (köh) kireäksi kasvattajaksi....voi ankeus. Liian monta vuotta lähiössä teettänyt tän varmaan.
Teen oman päivityksen kasvijutuille, niin ei tarvi lukea, jos ei oo kiinnostunut puutarhansa huolehtimisesta...kiäh.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
