torstai 3. lokakuuta 2013

Arjen pikavoittoja

Olen nyhrännyt tilkkutyön äärellä jo toista viikkoa. Olen selittänyt itselleni, että sen lisäksi että pidän tilkkutöistä, ne myös harjoittavat keskittymiskykyäni ja keskeneräisyyden sietämistä.

Tajusin juuri, että kyllä niitä saa treenautettua muutenkin. Ompelin siis keskeneräisten läjästä pari pikavoittoa.

Tässä esikoisella ja Tähkäpäällä mätsäävät asut. Kangas on vaihtareilta ja lapsi pitää siitä. Kaava on Circus Horse ja mietin, että kuvat (ainakaan kehnot) eivät tuo kaavan hyviä puolia esiin. No, on tämä hieman parempi kuva kuin se pöllömekosta otettu. Tähkäpään leggingsit ovat laadukasta Nanson kilotrikoota Löytöpalasta, ompelin kankaasta aiemmin itselle paidan ja lapselle mekon.

Hoo, kello on yli puoli kahdeksan, taidan alkaa aikuisten oikeasti hommiin. Mukavaa päivää!


9 kommenttia:

  1. Voi kun oletkin ehtinyt ja jaksanut. Itselläni olisi hirveä into taas surruutella mutten ole saanut aikaiseksi ja pari muuta tärkeämpääkin rästityötäon tekemättä. Nämä arkihommien loppumattomuus ei auta! Eikä koukuttavat kirjat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun ratkaisu on usein jättää arkihommat tekemättä :D

      Jos sua huvittaa surruutella, mua ainakin helpottaa että teen pienissä erissä: leikkaan yhdellä kertaa, ompelen saumat yhdellä kertaa, kanttaan yhdellä kertaa...Lopputuloksena noin tsiljoona keskeneräistä epämääräistä läjää...nooh...

      Lukemisen saat anteeksi ;) Hih.

      Poista
  2. Söpöt mekot ja kangas. Ompeluharrastuksessa parasta on ehkä se, että joskus saa jotain konkreettista valmiiksi. Toisin kuin kuntoilussa, vaikka tulee siitäkin ihan hyvä olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai neulomisessa! Mulla "lopputuloksena" on yleensä hikinen söherö, jonka ovat pilanneet sekä kissa että lapset :)

      Mutta hieman pyrin muuttamaan ompeluharrastuksessakin sitä kaikki-mulle-heti-nyt -ajattelua, jotta tulisi tehtyä joskus jotain oikein ihanaa. Lasten perusvaatteet ovat sitten hyviä näihin aikaansaamisen pikavoittoihin :P

      Poista
  3. Ei voi kuin ihailla toisten ompeluksia. Itselläni ompelukone ruostuu hiljalleen nurkassa, kun ei vaan jaksa innostua.
    Tyttönen on varmaan mielissään, kun Tähkäpäälläkin on samanlainen mekko ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei, toivon pikaista innostumista!

      Mullakin on joskus taukoja, kun ei yhtään jaksa kiinnostaa...Harrastus on harrastus ja innostuksen mukaan mennään.

      Joo oli se aika mielissään :)

      Poista
  4. hei millain tuo mekon kaava oli - vastaako kokoansa...?
    ihanalta se ainakin näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo mitäköhän sanoisin tohon... Saattaisin tehdä pitkällä resorilla hihat tai lisätä vähän muuten pituutta, koska nuohan on nyt jotakuinkin sopivan pituiset ja koko on kuitenkin jo seuraava ylempi (pituus 117 cm, kaava 122 cm). Uskaltaa tehdä halutessaan ilman saumanvaroja, mutta toisaalta malli on mun mielestä "ilmava" ja se laskeutuu ja liikkuu kauniisti lapsen liikkuessa. Musta siis parempi, ettei lapsi näytä pinkeältä makkaralta. Hoikalle lapselle kaventaisin mallia.

      Poista
    2. oi kiitos! nämä kommentit auttoivat :)

      Poista

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...