Mässäilystä

Mulla on ollut pientä kirjoituskriisiä, kun tekisi mieli kertoa vain kasvuasioita. Se on tämä sesonki. Ja kuten yleensä, mulla tulee se perinteinen lukijakriisikin: vaikka kirjoittaisin muistiin itselleni, alan miettiä, ketä tämä tai tämä kiinnostaa. *huokaus*

No kerrotaan pari asiaa pihasta alkuun ja jatketaan sitten otsikon aiheeseen eli havaintooni mässäilystä.

Ensinnäkin, olen saanut käsiini Kekkilän kesäkuvaston, ja täytyy sanoa, että sen vaikutelma on mulle ällöttävä ja elitistinen. Onhan Kekkilä edelleen ovela myymään tuotteitaan ja kuolaan edelleen viljelylaatikoita (ei kukaan tekis...?), mutta mulla meni itse kuvasto, jonka hain rautakaupasta silmänruoaksi ja teehetken nautinnoksi, jotenkin ihan yli. Katso itse! No, nettisivut niillä on kutkuttavan kivat edelleen, annettakoon tämä myönnytys kaiken solvauksen perään...

Toiseksi, kasvun asioista: kasveille kuuluu ihan hyvää. Satsasin kuin satsasinkin Nelson Gardenin pienoiskasvihuoneeseen, joka nököttää nyt kasaamattomana mäntysuovalta tuoksuvalla parvekkeella. En ihan tarkkaan ole oivaltanut, milloin sinne uskaltaa laittaa ja mitä.

Toistaiseksi ulkona ovat kivasti ulkona pärjäävät narsissit ja helmililjat, joiden värit ovat alkaneet tummua ihanan siniseksi. Olen nostanut päiväsajaksi ulos myös sisällä nuutuneen krysanteemin.

Pihalla perennat nousevat ja ilahduttaa, että viime keväänä istutetut ovat hengissä. Pitäisi saada säkillinen kanankakkaa, kun nyt olisi hyvä aika lannoittaa. Syksyllä levitin vähän kalkkia ja kompostia. Karviaisissa kuultaa jo silmuja, levitin ympärille kuorikatetta, kun en jaksa erottaa nurmikkoa pensaasta. Korallikanukan olen leikannut.

Etupihan tulppaanit nousevat ja hyvin riskaabelisti lähdin punahattulinjalle, kun Tokmannilla asioidessani löysin "Harvest Moon" -lajiketta (keltaista, lääh). Riskinä lähinnä talvenkestävyys, fiksumpi hommaisi Särkän perennataimiston lajikkeita...Hankinnassa ei mitään järkeä siksikään, että joutuu nyt esikasvattamaan sisällä eikä mulla todellakaan ole ikkunatilaa, mutta ehkä otan Nelsonin käyttöön...

Mutta sitten lyhyt huomio mässäilystä. Luin hajamielisen valikoivasti pääsiäisen tienoon FB-päivityksiä, jonka teemoja tuntuivat olevan oman ahkeruuden korostaminen pitkillä luetteloilla sekä ruoanlaittotaidoilla kehuskelu ja mässäilykuvaukset.

Ryhdyin taas miettimään, mikä on tarpeellista ja järkevää ravintoa. Olen toivonut pitkään, että joku kirjoittaisi artikkelin "tuontiruoasta" eri vuosikymmeninä, eli mitkä ruokalajit ovat tulleet milloinkin normiksi suomalaiseen ruokakulttuuriin, ja milloin eksoottisuudessa ja kikkailussa mennään liian pitkälle. Eihän se nyt mikään synti ole laittaa hyvää ruokaa vapaapäivänään, mutta syödäänkö nykyään turhan hienosti? Tai hienostellen tai roskaa. Yksinkertaisia perusruokia vähemmän, ellei sitten kauhean lähiruokakouhkauksen siivittämänä, niin kuin jokainen nielty härkäpapu olisi jumalallisuutta hipova ekoteko. Ei pidä käsittää, ettenkö kannattaisi vahvasti lähiruokaa...

Olen lueskellut kevään mittaan paljon naistenlehtiä ja kaikissa on pihapuuhat mukana. Trendikkyyttä hehkutetaan ja luodaan mielikuva, että yksi ikkunalaudalla kyyköttävä basilikan taimi on itse viljelyä ja maailman suunnan muuttamista. Okei, ehkei tästä pitäisi olla kitkerä, koska mikäpä mainiompi harrastus, ja kukin harrastus mahdollisuuksien mukaan. Mutta kyllä viljely on viljelyä ilman tuota ärsyttävää trendikkyyslespaustakin. Onneksi juttujen mukana tulee ihania kesäisiä kuviakin.

Remontti etenee, minä hidastun. Tämän kesän tavoite on nauttia pihasta silmin.