Uusi jäsen Kontrollin Ystäviin

Kuka tunnustautuu kontrollin ystäväksi? Kun kuopukseni henki oli ollut hiuskarvan varassa ja omaakin koeteltiin, maksuttomasti tarjottu psykologi selvitteli kierrellen ja kaarrellen ennen kaikkea sitä, olenko kontrollifriikki, kestänkö, kun asiat eivät menekään suunnitellusti. Kai vastaukseni läpäisivät seulan, kun mulle todettiin, että pärjäät kyllä hienosti.

Pohjimmiltani mussa varmaan onkin elämässä tarvittavaa joustoa, mutta käytännössä ei. Voi kiesus, miten vihaankaan kärttyistä pohjavirettäni, joka seuraa siitä, kun koko päivän liippaa asuntoa ja se sotkeutuu samaa tahtia uudelleen. Siinä ei ole mitään tyydyttävää, se on hemmetin epätyydyttävää.

Lisätään soppaan liikkuvia osia ja se alituinen tunne, ettei saa töitään tehtyä. Mikään ei ole näpeissä. Kontrolli on kaukana. Otetaan vielä joku aistiärsykkeeksi lässyttämään jotain oman elämänsä idyllistä tai aah, tietämään paremmin.

Enpä tässä silti mitään luentoa elämän arvostamisesta kaipaa, arvostanhan sitä väsyksiin asti. Muotoilen silti, että odotan jo suuresti ensi viikonloppua, kun mun ois tarkoitus päästä juhlimaan. En keksi, miten tähän hätään saisin muuten liuotettua ärsyttävää kärttyisyyttäni. 

Tänään on sitä paitsi siivottu tyttären huoneen horror-rytöläjät, haettu hevostallilta kurpitsoille kikkareita, käyty juoksemassa, ajettu nurmikko ja ulkoilutettu taimia, kotihommien ohella. Tulppaanitkin ovat ihanimmillaan.

En silti lopeta väsyneensekavaa narinaani väkisin virittyneeseen positiiviseen loppukaneettiin. Mua ei tänään huvita. Katotaan, huvittaako huomennakaan.

Tuluppaani.

Etupihan tulppaani-ilottelua. Note to self: pihaan tarvitaan pikaisesti jotain sinistä. Vaikka amppeliin. Jokunen sininen helmililja tosin penkistä paraikaakin ponnistelee. 

Oujee mikä upea taidekuva, jossa yhdistyy pilvikirsikan kukinta, eskarista lehahtanut perhonen ja laittamaton parveke. Kokonaisuuden kruunaa Mystinen Heijastus. No, oikeasti se on pahvilaatikon heijastus. 

Loppuun vielä kirjopikarililja, joka itse asiassa jo lopettelee kukintaa.

Muuten! Lukaisin tänään Hesarin pikku-uutisen siitä, kuinka he, jotka eivät haaveile minkään ostamisesta, ovat onnellisempia kuin ihmiset, jotka haluavat shoppailla. Olen ollut liian väsynyt halutakseni mitään ja se on itse asiassa aika piristävää.

Olen lakannut myös haluamasta isompaa palkkaa, koska käyttäisin sen kuitenkin Johonkin.

Toisaalta olen lykännyt puoli vuotta yksityislääkärikäyntiä. Ja rahatilanne on tälläkin hetkellä vähintäänkin pohdituttava. Että ehkä tulotaso ja haluaminen ovat sittenkin kaksi eri asiaa. Että ylimääräiset lahjoitukset tänne vaan, kiitos. Ja enkös oikeastaan halunnutkin shoppailla vartetun mustaherukan...